Hae tästä blogista

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sitä sun tätä

1. JOHDANTO

Kuudes (n=6) tutkittava oli Alajärven Kevarin Grillin (myös Jykän grillinä tunnettu) Sitä sun tätä -hampurilainen. Kevarin Grillistä sen verran, että kyseessähän on legendaarinen grilli, jolla on Guinnesin maailmanennätys pisimmästä grillijonosta. Sitä sun tätä -hampurilainen on Kevarin Grillin lippulaiva (kuten Mondeo Fordille). Muutama vuosi sitten entinen työkaverini tilasi kyseisen hampurilaisen ja totesimme molemmat sen olevan kokoluokkaa massiivinen. Vuosien vieriessä hampurilaisen legenda on paisunut sekä päässäni että kaverini ja minun puheissa. Oli siis aika tutkia oliko aika kullannut muistot vai onko Sitä sun tätä edelleen maineensa veroinen. Sitä sun tätä sisältää kaksi pihviä, välisämpylän, kananmunan, juuston, kinkun, makkaran ja ananaksen. Hinta 9,00€.

2. TUTKIMUSMENETELMÄT

Silmäily
Haistelu
Maistelu

3. TUTKIMUSTULOKSET

Katsoessani folioon käärittyä pesäpalloräpylän kokoista hampurilaista, totesin jo silmäilyvaiheessa luopuvani ajatuksesta syödä koko hampurilainen ensimmäisessä erässä. Kuin nyrkkeilyottelun punnituksessa katsoimme toinen toisiamme silmästä folioon. Totesin tuijottavani suoraan hampurilaisten Wladimir Klitschoa silmiin ja huomasin kuinka oma katseeni alkoi harhailla kohti polviani. Tyrmäys jo punnituksessa. Tänään ei riittänyt vetoaminen olkapää- tai rannekipuihin. Tyrmäys, kohtaloni. Sehän oli todellakin massiivinen.


Jotta massiivisuus aukeaisi tutkimuksen lukijoillekin päätin punnita (ei lasketa viralliseksi tutkimusmenetelmäksi) hampurilaisen. Paino oli kunnioitusta herättävä 1,004kg. "Vain" yksi kuudeskymmenesviidesosa omasta painostani. Sehän on sama kuin söisi oman säärensä tai jotain. Pahoittelen hypen aiheuttamaa paniikkia ja itse aiheeseen pureutumattomuutta.


 Avatessani hampurilaisen kääreistään huomasin makkarasiivun (1cm paksuinen) tuoksun. Päätin ottaa haasteen vastaan. Samalla kaivoin esiin harukan ja veitsen (kieltäydyn perustelematta itsesäänselvyyksiä).


Ensimmäisenä maistoin makkaran, joka ei koskaan makumaailmaltaan petä subjektin mielihyväkeskuksen reseptoreita. Seuraavaksi maistoin juuston, joka subjektin hienostuneeseen makuaistiin perustuen tulkittiin emmentaliksi. Erittäin maukasta. Sitten maistoinkin jo pihvin, hyväähän sekin oli. Hampurilaisen kosteus oli keskiarvoa parempi, muttei kuitenkaan täydellinen. Mietin syytä kosteustekijän yhtälön rakentumiseen ja totesin välisämpylän aiheuttavan ajottaisen kuivuustekijän marginaalisen nousun. Välisämpylä. Olen kohdannut kyseisen aineksen joitakin kertoja eikä sen käyttö koskaan lakkaa ihmetyttämästä. Miksi ihmeessä kukaan haluaa hampurilaiseensa lisää sämpylää? Subjekti koki lieviä angstin tunteita. Objektiivisuuden nimissä pystyin karistamaan ne muiden angstiajatusten joukkoon takakireyden aivolohkoon. Muutaman maistelun jälkeen ananas liittyi koettujen makujen joukkoon.


Puoliväliin tullessani koin jo täyteyden tunteen. Jokainen suupala vähensi urakkaa lohduttoman vähän. Ähkykuoleman lähestyessä luovutin noin 2/5 osaa hampurilaisesta ollessä jäljellä. 12 tunnin tauon jälkeen jatkoin tutkimusta. Lopussa maistoin kananmunan, jonka unohdin olevan täytteiden mukana. Viimeisissä suupaloissa maistoin voimakaasti juuston maun ja koin sen täyteläisen tekstuurin aiheuttavan subjektissa ihastuksen tunteen. Lopussa oli myös helpompi arvioida ulkosämpylöitä, koska suurin osa muista taytteistä oli jo subjektin järjestelmässä. Sämpylöiden suutuntuma oli pehmeä ja hieman rapeuttakin löytyi sisäpinnoilta.

4. JOHTOPÄÄTÖKSET

Sitä sun tätä pärjäsi tutkimuksessa hyvin, sijoittuen ylempään keskikastiin. Koko oli erittäin vakuuttava eikä makumaailmakaan ollut hullumpi. Kun hampurilaiseen laitetaan kuta kuinkin kaikki mitä löytyy, on maku sen mukainen. Toisaalta hampurilaisen ollessa ylimalkaisen monimuotoinen, koin jonkinlaisen punaisen langan uupuvan. En saanut koko nautinnon aikana selkeää kuvaa miltä hampurilainen maistui. Joskus maistoin makkaran, joskus ananaksen, mutta kautta linjan en osaa sanoa miltä hampurilainen kokonaisuudessaan maistui. Ehkä lievä Alajärveläinen hulluus paistoi läpi hampurilaisen suunnittelussa. Plussaa hampurilainen sai koosta, juustosta, makkarasta ja erityismainintana suunnittelun rohkeudesta. Miinusta hampurilainen sai välisämpylästä ja punaisen langan uupumisesta.

5. POHDINTA

Merkittävimpänä kehitysehdotuksena mainittakoon jonkinlaisen linjan kehittäminen. Hampurilaiseen saa kokoa ilman, että sen tarvitsee sisältää grillin miltei jokaista täytettä. Esimerkiksi ainesmäärien kasvattaminen voisi olla paikallaan (mikäli haluaa pitää kiinni megalomaanisesta koosta) samalla karsien joitakin aineksia, kuten välisämpylän ja kinkun (miten voi hampurilaisesta maistaa kinkun, jos sen tutkittavaan suhteutettu koko on mikroskooppinen). Välisämpylän poistamisen mainitsen vielä kerran sen korkean ärsyttävyystekijän vuoksi.

3 kommenttia:

  1. Kyseisen grillin vakioasiakkaana on sanottava, että "Sitä sun tätä" ei todellakaan ole se grillin paras hampurilainen. Makuelämyksenä aivan liian sekava. Kovimmat purilaiset sieltä saa itse koostamalla, itse käytän "Erikoishampurilaista" pohjana, lisään yleensä toisen pihvin tai kebablihan ja ehkä jonkin majoneesin.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä aivan totta! Toki kun tutkimus on hyvin alussa niin tällöin tulee ensimmäisenä tutkittua noita "legendaarisia hampurilaisia". Grilliä itseään ei ole vielä tyrmätty ja vankka uskomus onkin allekirjoittaneella että Jykän grillillä on paljon enemmän annettavaa kuin Sitä sun tätä. Mutta kaikki aikanaan, ehdin luultavasti tukia useamman hampurilaisen Jykän grilliltä ennen kuin pumppu pettää.

    VastaaPoista
  3. merkur 700 gaming at home in new master casino
    merkur 700 gaming at home in new master 1xbet casino merkur 700 gaming 메리트 카지노 쿠폰 at home in new master casino. Online Slots.com. 3x 샌즈카지노 slot machines at home in new master casino.

    VastaaPoista

Hampurilaisia saa ehdottaa. Kokeilen mikäli grilli tulee vastaan.